perjantai 22. toukokuuta 2015

Perheretki Tuomiokirkkoon

Sain houkuteltua mieheni lähtemään kanssamme pyöräretkelle Tuomiokirkkoon. Tämä retki on ollut jo kauan To Do-listalla, sillä S on kirkonkellofani.. Aina kun kellot alkavat soida, pidetään niistä jonkun sorttinen keskusteluhetki. Siispä alla kuvia kirkosta, ja oravasta.. se taisi olla retken paras osuus. Ja ne kellot, osuttiin oikein soimisaikaan paikalle! Tiesittekö muuten, että kellotaulun numerot on 80 cm korkeita ja taulussa on vain tuntiviisari, siksi näyttää, että kello olisi aina väärässä ajassa :P

Tuomiokirkko sammakkoperspektiivistä

Polvistumistreenit <3

Hautakammio, en muista enää kenen..

Tauko!

Orava älä karkaa..

Takapihalla

Esikuva :D

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Kulttuuria kullalle



Brandtin tyypillinen teos, jäljennös on pakko saada!

Olimme viime viikon perjantaina S:n kummitädin ja hänen tyttärensä-minun kummityttöni kanssa Salossa taidenäyttelyssä. Kuulin jo talvella työkaveriltani Salon Veturitallissa järjestetystä Nick Bradtin näyttelystä ja ajattelin, että suuret eläinkuvat voisivat sopia lapsenkin makuun. Siispä retkelle Saloon, samalla päästiin taas junailemaan.

Alla kuvasatoa, hauskaa oli 😃

Matkat menivät mukavasti leikkien

Tytöt retkellä

Suuressa tilassa on hauskaa juosta
Kassin ihmettelyä..

torstai 30. huhtikuuta 2015

Hyvää vappua tivolista

Meille kaikille turkulaisille taitaa olla tuttu perinne käynti Sariolan tivolissa. Tänä vuonna oman parheemme lisäksi saimme seuraa anopista ja Sinin serkusta. Kuviin laittelen vaan omaa pesuettamme, kun en ole serkun vanhemmilta pyytänyt lupaa kuviin. Kiitos kivasta seurasta! Yllätykseksi 12 lipun nippu oli sankareille liikaa ja me aikuiset saimme käyttää osan tiketeistä palloja heitellen!

Maailmanpyörässä, toinen kierros meinasi olla liikaa..
Isin muru


Pieni puskuriautoilija

Eka autokyyti yksin, taisi olla liian pelottavaa

Tivolin jälkeen Kreikkalaisessa syömässä, vielä muistui "jasu" mieleen

torstai 23. huhtikuuta 2015

Muskarissa

Äitini on käynyt Sinin kanssa muskarissa viime syksystä saakka. Muskari on joka torstai ja useimpina kertoina mies on vienyt tytön sinne ja minä olen sillä välin matkustellut töistä kotiin. Nyt lähdinkin ajoissa töistä ja lähdin muskariin kuvailemaan, ohessa siis kuvasatoa.

Alussa  tutustutaan alkulaulun avulla. "Mumma kulta" on kaikunut meillä koko talveen
Mumma ei taida vielä osata kaikkia sanoja

"tanssimaan"

ja väliin hyppy

Intiaanikappaleessa saadaan käyttää soittimia
Pikkujänö nukkuu saa jopa tytön leikkimään


Muskarin paras hetki, keksiä ja vettä treenin jälkeen 😍

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Lapsimessuja asiakkaan ja työläisen näkökulmasta

Lapsimessut järjestettiin viime viikonloppuna Helsingin Messukeskuksessa. Olen ollut mukana näytteilleasettajana jo vuodesta 2010. Tänä vuonna kaikki oli erilaista kun ennen, sillä lapsen myötä ostettavaa löytyi paljon enemmän! Eipä siis muuta, kun tili tyhjäksi! Alla kuvia ostoksista... Onneksi olen tehokas pieneksi jääneiden vaatteiden myyjä, muuten saattaisi iskeä MORKKIS!

Melli EcoDesign tunika ja housut 45 €, Blaan polvisukat 5 €

Metsolan sydäntunika 15 € ja Blaan leggarit 10 €

Metsolan sienipaita 15 € ja harso 5 €

Me&I takki ja housut a 15 €

Papun pipo 30 € ja Silverjungle sukkikset a' 7 €

Äidille ja isälle kosmetiikkaa Outletin puolelta

Rattaat kotimatkalla, nekin reissulta mukaan hankitut..
Olin suunnitellut messujen työt ja ostokset niin, että saavuin lauantaina messuille jo paria tuntia ennen oman työvuoroni alkua tarkoituksena kollata myyntiosastot läpi. Mutta eihän siinä ajassa saanut tehtyä kuin pienen silmäyksen. Siispä olin ihana työkaveri ja juoksin osastoilla vähän väliä katsomassa sitä ja tätä... Kiitos työkaverielle joustavuudesta!

Ja alla vielä pari kuvaa omalta osastoltamme.

Avent-nokkamukit ovat jokavuotinen hitti

Avent-pehmopupuja ja Triomega Kids kalaöljyä

Seinäkoristeet

Toinen jokavuotinen suosikki - ilmapallot!

torstai 9. huhtikuuta 2015

kaupungilla kuhnailua

Eilen ainakin me rannikolla asustelevat saimme "nauttia" hirmuisesta tuulesta. Rehellisesti sanottuna hiekkamyrskyyn istuminen, eli hiekkalaatikolla päivystäminen ei tuntunut hyvältä vaihtoehdolta, joten päätin skipata sen ja lähteä kaupungille viettämään laatuaikaa S:n kanssa.

Ilokseni missasimme bussin, kun koin taas vakituista lähtemisen tuskaani - "äiti vielä vähän siivoaa", "nostanpa vielä tuon" jne... tässä minä olen paras, aina pitää järjestellä ennen lähtöä, jos vaikka joku tuleekin käymään, kun itse on poissa... Välillä jopa kadehdin ihmisiä (miestäni) , jotka voivat vaan lähteä ja jättää kaaoksen taakseen! No joo, tästä pakko-oireesta johtuen saimme kävellä kaupungille, tai siis minä, tyttö nyt nökötti rattaissa.

Kaupungilla kiertelimme Sokoksen ja Stockmannin luontaistuotehyllyt ja tarkistelimme hintoja (siis kyllä töitä vapaapäivänä), kävimme Tigerissä ostamassa metallisia yrttikippoja ja Stoccan kahvilassa lounaalla. Sinin kanssa ravintolassa syöminen on kyllä nykyään tosi helppoa. Melkein kaikki kelpaa, syöminen haarukalla onnistuu itsenäisesti ja sotku on melko vähäistä. Tällä kertaa ruuasta tosin maistui vain leipä ja katkaravut.. no äiti sai enemmän 😉

Kahvilla Arnoldsilla, kuvasa uudet kippt

S tutustui erikoiseen harmaa hylkeeseen

Tule hylje tänne syömään..

Päästiin sentään kotiin bussilla..
Viikonloppuna luvassa on lapsimessut. Lauantaina ja sunnuntaina olen töissä Aventin osastolla. Saa tulla moikkaamaan. Koitan myös tutustua messuihin ja postata terveiset.

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Terveisiä Mehukattimaasta!

Olimme keskiviikkona ystäväni Jaanan ja hänen poikansa kanssa Leaf areenan Mehukatti Lastenmaassa. En ole paikassa ennen ollut ja täytyy kyllä sanoa, että yllätyin positiivisesti! Paikka oli arkiaamupäivällä siisti ja rauhallinen -meidän lisäkis paikalla oli max 10 muuta perhettä. Kaikki lapset leikkivät nätisti, kukaan ei kiljunut ja vanhemmatkin hymyilivät!

magee kiipeilyseinä, S ei vielä perustanut juuri kiipeilystä. Eläimet kuitenkin nimettiin monta kertaa!

Heppakaruselli, ei kyllä saatu toimimaan.. Insinöörit! 😠

Ihana pallomeri
Noin tunnin leikkimisen jälkeen söimme eväät ja istahdimme hetkeksi. Yllätyksekseni lapset jaksoivat jatkaa leikkejään vielä toisen tunnin ruokailun jälkeen.

Trampoliini oli ehdoton suosikki. Pitäiskö hankkia mökille?!?

Pikkuinen vuorostorata oli molempien lasten mieleen

Norsuliukumäki
Tämä paikka oli kyllä huippu, oikea sadepäivän pelastus. Täytyy vaan varoa ettei aletaaa käymään liian usein :o Kiitos muffalle ideasta ja Jaanan pesueelle seurasta!